Pariterapia

Pariterapia on psykoterapian muoto, joka keskittyy pariskuntien välisten suhteiden parantamiseen ja ongelmien ratkaisemiseen. Sen tavoitteena on auttaa pareja ymmärtämään toisiaan paremmin, parantamaan kommunikaatiota, ratkaisemaan konflikteja ja vahvistamaan emotionaalista yhteyttä. Pariterapiaan hakeudutaan usein silloin, kun suhteessa on vaikeuksia. 

Tällaisia ovat esimerkiksi tilanteet, joissa suhteen toinen osapuoli kokee, ettei tule ymmärretyksi tai kun olemassa olevat ongelmanratkaisumallit eivät toimi. Pariterapiaan kannattaa hakeutua silloin, kun pariskunta voi keskenään huonosti, esimerkiksi läheisyys tai yhteydentunne on kadonnut. Pariterapiassa on kyse suhteen hoitamisesta, jolloin terapiasta saatetaan käyttää myös nimitystä parisuhdeterapia.

Pariterapiasta, parisuhdeterapiasta, on hyötyä suhteessa ilmenevien ongelmien ratkaisemisessa. Suhteen ongelmiksi on voinut muodostua esimerkiksi uskottomuus, arvo- ja rooliristiriidat, lapsettomuus tai ongelmanratkaisu- ja kommunikaatiovaikeudet.

Pariterapia soveltuu myös uusperheiden, monikulttuuristen pariskuntien tai sateenkaariparien parisuhdetta koskevien erityiskysymysten käsittelyyn. Terapeutilla on tällöin hyvä olla perehtymistä aiheeseen. Pariterapian on osoitettu tuottavan tuloksia muun muassa niin suhdeuupumuksen, uskottomuuskriisien kuin useiden psyykkisten sairauksien, kuten masennuksen, alkoholiongelmien, seksuaalihäiriöiden sekä post-traumaattisen stressihäiriön hoidossa.

Mikäli suhde päättyy eroon, voi pariterapiasta olla hyötyä päättymiseen johtaneiden tekijöiden ymmärtämisessä sekä mahdollisen yhteisen vanhemmuuden jatkumisen toimintamallien suunnittelussa. On tärkeää, ettei ongelmatilanteita kanneta mukana seuraavaan suhteeseen vaan parisuhteen päättyminen voidaan tehdä näkyväksi ja ymmärrettäväksi, voidaan oppia mahdollisista virheistä ja mennä paremmilla eväillä seuraavaan suhteeseen.

Pariterapiaa on mahdollista saada Kelan kuntoutuspsykoterapiana. Kelan korvaus käynneistä on 63,91€/60 min tai 95,87€/90 min. Kelan kuntoutuspsykoterapia varten tarvitset lääkärin lausunnon.

Varaa aika
Psykoterapeutti Mervi Bro Psykoterapeut kuva