Perheterapia

Perheterapia on psykoterapeuttinen lähestymistapa, jossa keskitytään perheen jäsenten välisiin suhteisiin ja vuorovaikutukseen. Tavoitteena on auttaa perhettä ratkaisemaan ongelmia, parantamaan kommunikaatiota ja vahvistamaan perhesiteitä. Perheterapian avulla voidaan käsitellä esimerkiksi konflikteja, kommunikaatio-ongelmia, kriisejä, riippuvuusongelmia tai muita perheen sisäisiä haasteita.

Perheterapiassa voidaan käyttää keskustelun lisäksi apuna erilaisia menetelmiä ja tekniikoita, kuten vuorovaikutuksen analysointia, roolileikkejä ja perheenjäsenten välisten suhteiden tarkastelua.. Terapeutti ohjaa perhettä näkemään asioita uusista näkökulmista ja löytämään yhdessä ratkaisuja ongelmiinsa. Perheterapeutin tehtävänä onkin luoda turvallinen tila, jossa perheen asioita, tunteita, huolia ja suruja on mahdollista käsitellä ja työstää luottamuksellisesti, siten että tulevaisuudessa ne eivät muodosta esteitä perheenjäsenten psyykkiselle hyvinvoinnille tai vuorovaikutussuhteille. Perheterapeutti voi esittää vaihtoehtoisia näkökulmia ja tuoda näin uutta ajateltavaa keskusteluun. Perheterapia on tunnetyöskentelyä ja siinä voi syntyä uusia oivalluksia, jotka auttavat perhettä tulevaisuudessa.

Perheterapia voi tapahtua yksittäisissä istunnoissa tai pidempikestoisena prosessina, ja siihen voi osallistua koko perhe tai vain osa perheen jäsenistä. Perheterapian tavoitteena on lisätä kaikkien perheenjäsenten hyvinvointia. 

Perheterapiaa on mahdollista saada Kelan kuntoutuspsykoterapiana. Kelan korvaus käynneistä on 63,91€/60 min tai 95,87€/90 min. Kelan kuntoutusterapiaa varten tarvitset lääkärin lausunnon.

Varaa aika
Psykoterapeutti Mervi Bro Psykoterapeut kuva